30.05.2011

Toukokuun tunnelmia

Seurailen keikkapaikan takahuoneessa MM-välieräottelua Suomi-Venäjä, niinkuin tekee ravintolan puolella suurin osa sinne saapuneista asiakkkaistakin. Ravintolan ikkunaan on kiinnitetty keikkajulisteeni tekstillä "Vieläkö rakkaus kantaa" ja "Soittoaika klo.23". Noh, soittoaika lähestyy kovaa vauhtia, mutta Suomi-Venäjä on kuumimmillaan. Pidämme neuvonpidon ystävällisen ravintoloitsijan kanssa ja päätämme siirtää soittoaikaa myöhemmäksi, kunnes peli on päättynyt. Ja mikäs sen mukavampaa kuin makean voiton jälkeen aloitella keikkaa jo valmiiksi lämmitetylle hienolle yleisölle!

Suomi hullaantui taas pitkän odotuksen jälkeen MM-kullasta. Jo oli aikakin, voisi sanoa! Eikä ollenkaan huonosti mennyt euroviisuissakaan, vaikkakin kyseisen tapahtuman äänestyskäytäntö on vähintäänkin kummallinen. Hienosti veti kuitenkin Paradise Oskar, upea lauluntekijä, joka intensiivisellä ja vangitsevalla pienieleisyydellään sai ainakin meidän kotikatsomosta täyden kannatuksen! Hienosti meni!

Toukokuun aikana meininki on jatkunut vilkkaana myös omien keikkojeni suhteen. Akustisten truba- ja duokeikkojen lisäksi virittelimme toukokuun aikana myös bändin asialliseen livekuntoon. Teimme kaksi "pienimuotoista" koeponnistusta liveareenoille ensiksi Helsingin Club Libertessä ja heti perään Tampereen Iskelmäbaarissa. Niin ja varsin erikoinen, mutta upea kokemus oli myös pikakommennus Liedon Motoristikirkkoon, jossa kävimme soittamassa motoristikansalle!

Huhtikuussa julkaistun levyni myötä keikkapaikkojen skaala on omalla kohdallani laajentunut aika lailla. Huomaan, että huhti- ja toukokuun keikkojen osalta olen ollut innostuneempi keikkailusta, kuin pitkiin aikoihin. Keikkapaikat ovat vaihdelleet kirkoista kuppiloihin ja isompiin tapahtumiin. Yleisöä on vähimmillään ollut 3 ihmistä ja enimmillään noin 4000! Välillä on soitettu riehakkaan puheensorinan ja lasien kilistelyn kanssa kilpaa, välillä taas edessä on ollut hiljainen, kuunteleva joukko ihmisiä ja aika paljon näiden ääripäiden välillekin mahtuu. Itselleni on aina ollut tärkeää, että hommassa säilyy tietty tuoreus ja eteenpäin menemisen meininki. Vanha, kliseinen sanonta "matkailu avartaa" lienee totta myös keikkailun suhteen. Toivottavasti vähintäänkin yhtä laajalla skaalalla keikkoja tehdään jatkossakin.

Seuraava keikkapaikka onkin mielenkiintoinen. Hyppään nimittäin kitarani kanssa kulttuuriratikkaan keskellä Helsinkiä 16.6. Mukaan kyytiin voi hypätä nauttimaan kesäisestä stadista ja ainutlaatuisesta trubakeikasta. Samana iltana luvassa vielä suosittu Folks-klubi Korjaamolla. Lisätietoa täältä!

Kesäkuussa julkaisemme muuten vielä uuden singlenkin. Se on kolmas sinkkulohkaisu "Ihminen on ihmisiä" levyltä ja kappale on nimeltään ta ta daa...OTTAISITKO MUT!

Nauttikaa alkavasta kesästä ihmiset !

 iskelmakuva2

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä